Taustaa

Päivitetty 1 kesäi 2022 - Mira

Hepovaaran tila aloitti toimintansa toukokussa 2009. Islanninhevosiin erikoistunut talli keskittyy maasto- ja vaellusratsastukseen ja hevosavusteiseen toimintaan. Lisäksi palveluihimme kuuluvat kurssit, leirit, tunnit kentällä ja ajelut kärryillä. 2015 huhtikuun alusta yritys siirtyi Miran nimiin ja sen myötä myös virallinen nimi muutettiin Hepovaaran hyvinvointitilaksi. Omistajanmuutoksen myötä yritys on laajentanut toimintaansa vielä kokonaisvaltaisemmin hyvinvointiin keskittyen mm. Bach-kukkaterapian ja intuitiivisen hoitamisen muodossa..

Tilaa on laajennettu vähitellen hankkimalla uusia hevosia vuosien mittaan. Hevosten määrä vaihtelee hieman. Suurin osa hevosista on tallin omia. Hevosten lisäksi tallilla asustaa minipossuja ja tallikissat.

Tallimme on pieni pihattotalli, johon kuuluu tällä hetkellä kaksi pihattotarhaa. Tallin pihassa sijaitsee n. 20 x 40m valaistu ratsastuskenttä. Tallirakennuksessa on lämmin tallitupa, josta löytyvät varuste- ja taukotilat. Keväällä 2014 valmistui myös peruskorjattu leirimökki "Mökkerö", joka mahdollistaa kurssien ja pienimuotoisen majoituksen järjestämisen ympärivuotisesti. Tiloja on laajennettu ja kunnostettu tarpeen mukaan.

Toiminta ja tilat pidetään edelleen pienimuotoisena kodinomaisen ja helposti lähestyttävän imagon säilyttämiseksi.

Hepovaaran toiminnasta vastaa Mira Lahtela (esittely listassa). Lisäksi tallilla avustaa muutama tallityttö ja ajoittain meillä on kausityöntekijöitä ja harjoittelijoita.

Ylös

Kvika frá Gísholti

Päivitetty 03 tammi 2022 - Mira

l. Kvika, suom. Herkkäihoinen, Kepeäjalkainen, Aalto

Islanninhevostamma

Syntynyt Islannissa v. 1999

Sydämellinen ja herkkä neito, joka toimii pääosin asiakkailla. Mukautuu ratsastajan taitoihin. Todella mukavat askellajit. Kvika on kevyehköjen ratsastajien hevonen kinnerpattinsa vuoksi. Rakastaa rapsutuksia.

Ylös

Ofeigur frá Efri-Reykjum

Päivitetty 1 kesä 2022 - Mira

l. kuolematon

Islanninhevosruuna

Syntynyt islannissa v.2000

Ylläpidossa Hepovaarassa. Kevyehköjen ja perustaidot omaavien ratsu. Offen rohkea ja älykäs luonne hurmaa persoonallisuudellaan. Kokeilee ratsastajan läsnäolotaitoja.

Ylös

Agla frá Nevala

Päivitetty 1 kesä 2022 - Mira

l. Agla, suom. Juontuu islantilaisesta miehennimestä Egill

Islanninhevostamma

Syntynyt Suomessa v. 1999

Sievä ravivahva neitonen, joka on nöyrä ja mukava ratsastettava. Sopii kaikenikäisille ja -taitoisille ratsastajille.

Ylös

Vänskälän Ceysar

Päivitetty 1 kesä 2022 - Mira

l. Ceysar, Kakara, Keisari

Islanninhevosruuna

Syntynyt Suomessa v. 2007

Laumamme nuorin islanninhevonen. Osittain kokeneilla asiakaskäytössä sekä maastossa että kentällä. Tarvitsee ratsastajan tukea jännittävissä tilanteissa. Mainio huumorintajuinen herkkis, joka tykkää agilitytempuista ja on omiaan maastakäsittelyssä.

Ylös

Stjarni frá Smalby

Päivitetty 1 kesä 2022 - Mira

l. Stjarni, Stara, Tähtönen, suom. Tähti

Islanninhevosruuna

Syntynyt Tanskassa v. 2003

Suurikokoinen sympaattinen nallekarhuruuna, joka opettaa ratsastajalle 100% läsnäoloa. Asiakaskäytössä kokeneemmilla ja perustaidot omaavilla ratsastajilla ja talutusratsastuksissa, jossa toimiikin mallikkaasti. Mukavat, suuret kolme askellajia..

Ylös

Dagbjartur frá Tuomela

Päivitetty 22 marras 2018 - Mira

l. Dagge suom. Aamunkoi

Islanninhevosruuna

Syntynyt Suomessa v. 2005

Komea herrasmies. Asiakaskäytössä monentasoisilla ratsastajilla. Mukavat neljä askellajia. Töltti edelleen treenissä, tarjoaa sitä parhaiten kokeneille ratsastajille.

Ylös

Ookoo JolliPop

Päivitetty 20 tam 2017 - Mira

l. Jolli, Jolli-poni

Shetlanninponitamma

Syntynyt Suomessa v. 2002

Mainio lastenratsu ja kärryponi. Mukava hoidettava.

Ylös

Lehtiksen Jadeline

Päivitetty 1 kesä 2022 - Mira

l. Jade, Jade-poni

Shetlanninponitamma

Syntynyt Suomessa v. 2008

Lapsilla talutusratsastuskäytössä. Luonteikas ja vaatii hoitajaltaan napakkuutta. Ratsastuksessa ja ajossa toimiva, mutta hyvin herkkä.

Ylös

Hepovaaran Pyrähdys

Päivitetty 30 elo 2015 - Mira

l. Pyry, Pyrde

Shetlanninponiori

Syntynyt Suomessa v. 2014

Jollin varsa. Hepovaaran ensimmäinen oma kasvatti. Mainio pikku-mies. Toimii jo kohtuuhyvin ajohommissa..

Ylös

Tinna

Päivitetty 30 elo 2015 - Mira

l. Tinnuska, Tinnuli

Suomalainen maatiaiskissatyttö

Syntynyt Suomessa v. 2007

Hurmaavan seurallinen pikku-kissa.

Ylös

Unna

Päivitetty 30 elo 2015 - Mira

l. Unnapunna, Unski

Suomalainen maatiaiskissatyttö

Syntynyt Suomessa v. 2012

Hurmaavan seurallinen pikku-kissa.

Ylös

Karla

Päivitetty 21 hel 2016 - Mira

l.

Minipossutyttö

Syntynyt Suomessa v. 2015

Ylös

Vili

Päivitetty 16 hel 2016- Mira

l.

Minipossupoika

Syntynyt Suomessa v. 2015

Ylös

Niko

Päivitetty 20 mar 2016- Mira

l.

Minipossupoika

Syntynyt Suomessa v. 2016

Ylös

Mira Lahtela

Päivitetty 3 tammi 2022 - Mira

l. Mira

Suomalainen tallipiika, tilan omistaja

Syntynyt Suomessa v. 1984

Miralla on vuosien varrelta kokemusta monilta aloilta, joista viimeisimpänä kouluttautuminen CWC-istuntaohjaajaksi ja NLP:n saloihin. Häne on myös MinD -voimauttavan hevostoiminnan ohjaaja®, HeLMi-ohjaaja, hevosenhoitaja ja hevosmatkailupainotteinen luontoyrittäjä ja alunperin matkailun restonomi. Hevoshommien lisäksi Mira myös mm. tekee intuitiivisia energiahoitoja, Bach -kukkaterapiaa ja opettaa Reikiä. Mira kouluttautuu jatkuvasti ylläpitääkseen ja kehittääkseen taitojaan ohjaajana ja hoitajana.

Ylös

Instagram Galleria

Hepovaara

Hepovaaran hyvinvointitila on pieni hevosmatkailutalli kauniissa Keski-Karjalassa.

Yhteystiedot

Hepovaaran hyvinvointitila

Osoite:Tiensivuntie 4, 82430 Puhos
Sijainti:Google Maps
Puhelin: +358 50 411 9466
E-mail:hepovaara@gmail.com

IBAN:OP Kitee FI36 5153 0420 1318 68
BIC:OKOYFIHH

Y-tunnus:2683818-6